Make your own free website on Tripod.com
Näköaisti:

  <<< Tulostettava versio <<< Takaisin Pääsivulle         

Näköä pidetään tavallisesti ihmisen tärkeimpänä aistina. Koska se välittää  meille ympäristöstämme enemmän tietoa kuin muut aistit.Silmän avulla ihminen saa valtaosan informaatiostaan ulkomaailmasta; sen avulla ihminen muodostaa käsityksen ympäröivästä maailmasta. Silmissä on 70 % kaikista ihmisen aistinsoluista. Valo (aallonpituus 397723 mm) on sähkömagneettisen säteilyn ainoa aallonpituusalue, jonka ihminen pystyy havaitsemaan omilla aisteillaan. (Fysiologian ja anatomian perusteet 1990, s.308, Galenos 2001, Ihmisen fysiologia 1992, s.169). Silmä muodostaa kuvan verkkokalvolle väärinpäin, josta se lähtee paksuja näköhermoja pitkin aivoihin, jotka sitten tulkitsevat ärsykkeet ja saavat aikaan varsinaisen aistimuksen. (Ihminen itse 2000, s. 93).

 
Näköaistin toiminta:
Silmä

Pallonmuotoisten silmämunien halkaisija on noin 2,5 cm ja ne sijaitsevat kallon suppilomaisissa silmukuopissa. Kovakalvon ja silmäkuopan sisäpintaan on kiinnittynyt kuusi poikkijuovaista silmälihasta, jotka voivat liikuttaa silmää kaikkiin suuntiin. (Ihmisen fysiologia 1992, s.170). Silmämunan seinämässä on kolme kerrosta. Uloin on edessä läpinäkyvä sarveiskalvo eli cornea, sivuille ja takana läpinäkymätön kovakalvo eli sclera. Lähinnä sarveiskalvoa oleva kovakalvon osa näkyy silmän etuosassa silmänvalkuaisena. Sarveiskalvossa ei ole lainkaan verisuonia, ja se saa ravintonsa ympäristöstä diffuusion avulla. (Galenos 2001, s.275-276; Ihmisen fysiologia 1992, s.169.) Kovakalvon sisäpuolella on runsasverisuoninen suonikalvo eli chorioidea. Sen sisäpuolella on valoon reagoiva verkkokalvo eli retina. Suonikalvo ja verkkokalvo eivät ulotu silmän etuosaan. Suonikalvon etureunaan liittyy rengasmainen sädekehä ja siihen värikalvo eli iiris. (Galenos 2001, s.276.) Värikalvon keskellä on aukko, josta valo pääsee läpi.

 

Kuva

Tätä aukkoa kutsutaan mustuaiseksi eli pupilliksi. Värikalvo säätelee silmään tulevan valon määrää suurentamalla ja pienentämällä mustuaista. Parasympaattiset hermosyyt pienentävät pupillia kun taas sympaattiset suurentavat sitä. Pupilli laajenee hämärässä ja suurenee kirkkaassa valossa. (Galenos 2001, s.276.) Valo taittuu sarveiskalvon ulkorajalla ja silmän etuosassa olevassa mykiössä eli linssissä. Sarveiskalvon taittovoima on suurempi, mutta se pysyy jatkuvasti samana. Linssin taittovoima taas muuttuu tarvittaessa. Yleensä näiden kahden elimen avulla tarkka kuva muodostuu juuri verkkokalvon kohdalle. Kauas katsottaessa se veltostuu ja lähelle katsottaessa supistuu. (Galenos 2001, s.276; Fysiologian ja anatomian perusteet 1990, 310.) Sarveiskalvon ja värikalvon välissä on kammionesteen täyttämä etukammio ja värikalvon takana on pienempi takakammio. Linssin takana oleva ohut, läpinäkyvä hyytelö, 98-prosenttisesti vettä oleva lasiainen, täyttää suurimman osan linssin takana olevasta tyhjästä tilasta. Kammionesteen paineen avulla silmämuna pysyy pyöreänä. Samalla se tuo ravintoa mykiön ja sarveiskalvon soluille. (Galenos 2001, s.276, Fysiologian ja anatomian perusteet 1990, s.310.) Silmään tulevan valon pitää kulkea noin millimetrin paksuisen sarveiskalvon, etukammionesteen, mustuaisen, mykiön ja lasiaisen läpi, ennen kuin se tarkentuu eli fokusoituu verkkokalvolle. Silmän takaosasta lähtee paksu näköhermo, joka vie tiedot aivoihin. (Ihmisen fysiologia 1992, s.171; Fysiologian ja anatomian perusteet 1990, s.310).

Akkommodaatio

Normaalisilmällä katsottaessa kauas kuva muodostuu verkkokalvolle. Lähelle katsottaessa kuva muodostuukin verkkokalvon taakse. Tämä korjataan mukauttamisella eli akkommodaatiolla. Sädekehässä oleva silmän sädelihas supistuu, ja mykiön ripustinsäikeet löystyvät. Koska linssi on kimmoisa, se tulee pallomaisemmaksi. Kupera linssi taittaa valoa voimakkaammin, ja valonsäteet taittuvat taas silmien tarkan näkemisen alueeseen. (Galenos 2001, s.280.) Likipiste on lähin etäisyys silmässä, johon nähdään tarkasti. Iän mukana linssi menettää kimmoisuuttaan eikä pysty kupertamaan niin paljon kuin aikaisemmin, ja likipiste siirtyy kauemmas.. Noin 45 vuoden iässä suurin osa ihmisistä tarvitsee lukulasi, jotka muodostavat lähellä olevasta esineestä valekuva silmälle sopivalle etäisyydelle likipistettä etäämmäksi. (Galenos 2001, s.280; Fysiologian ja anatomian perusteet 1990, s.310.) Silmällä on myös ominaisuus, jota kutsutaan konsensusaliseksi valorefleksiksi. Sillä tarkoitetaan sitä, että jos toisen silmän pupilli supistuu, niin toinen silmä seuraa perässä ja senkin pupilli supistuu. Pupillien pieneneminen terävöittää näköä, koska silloin mykiön laitaosien taittovirheet jäävät pois. Valorefleksin ja akkommodaation hermoradat ovat erilliset eli valorefleksi voi tuhoutua, vaikka akkommodaatio säilyisi. (Galenos 2001, s.280.)

Verkkokalvo:
.

Verkkokalvo on valoon reagoivaa kudosta, joka muistuttaa aivokudosta, josta se on kehittynyt. Reseptorisolujen ohella siinä on hermo- ja tukisoluja. Myös toiminnaltaan verkkokalvo muistuttaa hermokudosta, koska näköinformaatio muokkautuu jo siinä monella tavoin. (Galenos 2001, s.282.) Näköreseptoreita on kahta tyyppiä, sauvasoluja ja tappisoluja. Sauvasolun suonikalvoa kohti oleva uloke on kapea sauva ja tappisolun vastaavasti leveämpi tappi. Valon vaikutus kohdistuu näihin ulokkeisiin. Kummassakin silmässä on 120 miljoonaa sauvaa ja noin 5 miljoonaa tappia. Sauvat ovat erityisen herkkiä ja toimivat hämärässä valaistuksessa, mutta eivät osallistu värien näkemiseen. Tapit taas reagoivat vain riittävän voimakkaaseen valoon, ja niiden ansiosta ihmisillä on erinomainen värinäkö. (Galenos 2001, s.282; Ihmisen fysiologia 1992, s.172.) Tappisoluja on kolmea tyyppiä, joista jokaisessa on yhtä valoon reagoivaa väriainetta. Puhutaan siniherkistä, viherherkistä ja punaherkistä tapeista. Kun sauvat lasketaan mukaan, näköreseptoreita on vain neljänlaisia. Yleensä ainakin kaksi tai kolme tappilajia toimivat samanaikaisesti.

Kuva

Aivot vertaavat erityyppisten tappien aktivoitumisastetta, ja tämän perusteella ihminen kykenee erottamaan lukemattomia värisävyjä. Verkkokalvon lasiaisen viereisessä kerroksessa on noin miljoona hermosolua, joita kutsutaan gangliosoluiksi. Näiden kerrosten välissä on hermosoluja, joilla on lyhyet aksonit. Nämä biopolaarisolut yhdistävät aistinsolut gangliosoluihin. Lisäksi verkkokalvossa on hermosoluja, jotka yhdistävät aistinsolu- tai gangliosolurykelmiä toisiinsa. Verkkokalvon eri solutyyppien väliset synapsit voivat olla joko estäviä tai stimuloivia. Näiden monimutkaisten kytkentöjen avulla näköinformaatiota käsitellään tehokkaasti jo verkkokalvossa. (Ihmisen fysiologia 1992, 171-172) Reseptorisolujen valoherkät osat ovat verkkokalvossa pohjimmaisina, suonikalvon puoleisessa kerroksessa, joten valon on kuljettava koko verkkokalvon läpi päästäkseen niihin. Poikkeuksena on puolentoista millimetrin levyinen verkkokalvon keskikuoppa eli f-ovea, jossa verkkokalvon muut kerrokset ovat suuntautuneet sivuille muodostaen siihen pienen kuopan. Verkkokalvon keskikuoppa ympäristöineen on tarkan näkemisen alue, keltatäplä. Kaikkein tarkimman näkemisen alueella keskikuopan keskustassa on vain tappeja, eikä lainkaan sauvoja, jotta valo pääsee kulkemaan tappeihin kulkematta muiden solukerrosten läpi. Koska keskikuopassa ei ole sauvoja, se ei reagoi heikkoon valoon. Siksi yksityiskohdat näkyvät hämärässä tarkempina, jos katse suunnataan hieman kohteen viereen. (Galenos 2001, s.282; Ihmisen fysiologia 1992, s.174.) Kohdassa, mistä näköhermo lähtee, ei ole lainkaan aistinsoluja, ja tätä pistettä kutsutaankin sokeaksi täpläksi. Myös silmän verisuonet kulkevat sokean täplän kautta. Molemmilla silmillä katsottaessa näkökentässä ei ole puutosta, sillä vasemman ja oikean silmän sokeat alueet ovat eri kohdissa näkökenttää. (Ihminen itse 2000, s.93).

Näköradat:
.

Näkörata alkaa verkkokalvon tapeista ja sauvoista ja jatkuu bipolaarisolujen, gangliosolujen ja talamuksen kautta isoaivoihin. Näköhermossa hermoradat kulkevat näköhermoristiin. Täällä verkkokalvon nasaaliselta puolelta tulleet hermoradat risteytyvät, mutta temporaalipuolelta tulevat eivät risteydy. Vasen aivopuolisko saa siten tietoa ainoastaan näkökentän oikeasta puoliskosta, oikea vasemmasta. Ks. liite 2. (Fysiologian ja anatomian perusteet 1990, 315.)

Kuva

Lähteet:

NIENSTED Walter, HÄNNINEN Osmo, ARSTILA Antti, NIENSTED Irma 1990. Fysiologian ja anatomian perusteet. WSOY. HAUG Egil, SAND Olavi, OYSTEN Sjaastad, TOVERUD Kari 1992. Ihmisen fysiologia. WSOY. HILTUNEN Erkki, HOLMBERG Peter, KAIKKONEN Matti, LINDBLOM-YLÄNNE Sari, NIENSTED Walter 2001. Galenos ihmiselimistö kohtaa ympäristön. WSOY. REINIKKALA Paula, RYHÄNEN Eeva-Liisa, LITMANEN Hannu, HOLOPAINEN Mervi, RAEKUNNAS Martti, SAARIVUORI Matti, SARVILINNA Raija, TENHUNEN Antero 2000. Luonto 4 Ihminen itse. WSOY.

  <<< Tulostettava versio <<< Takaisin Pääsivulle         

Copyright 2005 Ihmisenaisti.Tripod.com Inc. All rights reserved.